Elokuva-arvostelu: F1

Voiko autoiluun ja autourheiluun varsin negatiivisesti suhtautuva ihminen nauttia Formula 1 -maailmaan sijoittuvasta elokuvasta? Kyllä voi!

Tarina

Sonny Hayes on entinen Formula 1 -kuljettaja, jonka ura päättyi vuonna 1993 vakavaan onnettomuuteen Espanjan osakilpailussa. Rämäpäisestä ajotyylistään tunnettu Hayes ajaa edelleen kilpaa, mutta tekee sitä eri sarjoissa talleille, jotka uskaltavat palkata ikääntyvän kuljettajan.

Sonnylle tarjoutuu tilaisuus palata takaisin Formula 1:een, kun hänen nuoruutensa kilpakumppani Rubén Cervantes tarjoaa kakkoskuljettajan paikkaa omistamassaan APXGP-tallissa. Rubénilla on niskassaan satojen miljoonien velat ja APXGP on luisumassa kohti vääjämätöntä loppuaan. Mikäli talli ei onnistu nousemaan peränpitäjän paikalta, rahahanat katkeavat ja Rubén menettää tallinsa.

Tallin nykyinen ykköskuski on hieman koppava ja leveän hymyn omaava Joshua Pearce. Nuorella aloittavalla kuljettajalla on taitoa, mutta ei kokemusta. Kokemattoman kuskin lisäksi APXGP ei ole onnistunut rakentamaan autoaan samalle tasolle muiden tallien kanssa.

Hieman vastentahtoisesti Sonny tarttuu Rubénin tarjoukseen ja huomaa nopeasti, että sen enempää medialta, Joshualta kuin tallin tekniseltä johtajalta, Kate McKennaltakaan , ei heru kunnioitusta. Ihmiset pitävät häntä lähinnä menneiden aikojen kuljettajana, joka ei koskaan saavuttanut potentiaaliaan.

Tilannetta eivät paranna Sonnyn sääntöjä rikkova ajotyyli tai hänen tapansa sooloilla omiaan ja ohittaa muun tiimin tekemät suunnitelmat. Sonnyn toiminta käy tallille kalliiksi ja aiheuttaa konflikteja Joshuan sekä muun tiimin kanssa.

Itsekkäästä persoonasta ja omintakeisesta ajotyylistään huolimatta tallin on pakko myöntää, että Sonnylla on jotain, mitä talli kipeästi tarvitsee: kokemusta ja taitoa. Iästään huolimatta hän on edelleen pirun kova kuljettaja. Mutta riittääkö se tallin pelastamiseen vai nopeuttaako Sonnyn sooloilu tallin tuhoa?

Upeita näyttelijäsuorituksia

Pohjimmiltaan F1 on nopeiden autojen taakse naamioitu henkilödraama. Formula 1 -maailma on vain kehys, jonka sisällä varsinainen juoni tapahtuu. Tietenkin tallin pärjääminen kilpailussa on osa jännitystä, mutta oikeasti ihmiset ja heidän väliset suhteensa ovat elokuvan keskiössä.

F1 on kasvutarina. Se kertoo ystävyydestä, luottamuksesta, haaveiden tavoittelusta, itsensä voittamisesta ja ihmisenä kasvamisesta. Elokuva ei voisi millään toimia ilman kokeneita näyttelijöitä.

Brad Pitt on kuin luotu Sonny Hayesin rooliin. Hänen rento karismansa on elokuvaa ylläpitävä voima, joka tekee muuten varsin kusipäisestä Hayesista helposti pidettävän hahmon. Välillä Pittistä ei näy muuta kuin kypärän aukosta pilkottavat silmät, mutta silti hän onnistuu välittämään varsin suuria tunteita.

Damson Idris vetää hienon suorituksen nuorena, kunnianhimoisena Joshua Piercenä. Hänen ja Brad Pittin hyvin erilaiset energiat täydentävät toisiaan mukavalla tavalla.

Javier Bardem on toinen näyttelijä, jonka vetovoimaa Rubén Cervantesina on vaikea päihittää. Aina kun Pitt ja Bardem olivat yhtä aikaa ruudulla, heistä välittyi aito tunne siitä, että hahmot olisivat todella tunteneet toisensa koko ikänsä.

Kerry Condonin esittämä Kate McKenna on mukava piristys, joka luo tarinaan pienen romanssin, mutta on samalla yksi tarinan harvoista hahmoista, joilla on sisäistä vahvuutta saada Sonny hiljaiseksi. Karismaa säteilevän Brad Pittin rinnalla moni näyttelijä saattaisi jäädä kakkoseksi, mutta Kerry Condonin kohdalla niin ei ole. Päinvastoin, ollessaan yhtä aikaa ruudulla lopputulos oli enemmän kuin osiensa summa.

Kaiken kaikkiaan minulle tuli elokuvaa katsoessa fiilis, että näyttelijöillä oli todella hauskaa elokuvaa tehdessä ja he viihtyivät toistensa seurassa. Se näkyy lopputuloksessa.

Kaunista autourheilua ihmisille, jotka eivät välitä autourheilusta

Vaikka en juuri välitä autourheilusta enkä ole katsonut Formula 1 -kisoja sitten Mika Häkkisen kultakauden, F1 onnistui pitämään minut otteessaan ja sai minut kiinnostumaan siitä, mitä kilpailuissa tapahtuu. Autojen rällääminen voisi helposti etäännyttää katsojan, joka ei ole touhusta kiinnostunut, mutta F1 ei niin tee. Osakilpailujen seuraaminen on aidosti kiinnostavaa ja jännittävää.

Ohjaaja Joseph Kosinski on tehnyt kisojen seuraamisesta helppoa. Osakilpailut ovat riittävän lyhyitä ja elokuva hyödyntää karttanäkymiä ja muita visuaaleja, joiden avulla on helppo pysyä kärryillä siitä, kuinka hyvin kuljettajat pärjäävät. Kamera muistaa seurata lähes yksinomaan elokuvan APXGP:n kuljettajia ja kisojen selostajat täydentävät tapahtumia.

Minulla on tunne, että F1-puristit saattavat kritisoida elokuvaa sen viihteellisyydestä. F1 ei yritä olla yltiörealistinen, ruudulla pyörivä ajosimulaattori. Se ottaa tiettyjä vapauksia kertoakseen hyvän tarinan, ja hyvä niin. Selkeän visuaalisen kerronnan lisäksi tämä on toinen syy miksi pidin elokuvasta. Sitä voi katsoa vaikka ei ymmärtäisi Formula 1:stä yhtään mitään.

Kaiken tämän lisäksi elokuva näyttää huikealta! Kisakohtauksissa katsoja viedään keskelle toimintaa ja se tehdään tavalla joka ei ole sekavaa ja kaoottista, vaikka vauhtia on yli 300 km/h. Minun on annettava erityismaininta elokuvan erikoistehosteille. F1 kuuluu niihin elokuviin jotka ovat täynnä huomaamattomia erikoistehosteita.

Elokuvatiimi onnistui tekemään diilin F1-organisaation kanssa ja sai käyttöönsä oikeiden kisojen kuvamateriaalia. Lisäksi he onnistuivat asentamaan joidenkin kuljettajien autoihin kameroita. Monissa elokuvan kohtauksissa hyödynnetään siis oikeiden F1-kisojen kuvamateriaalia. Koska APXGP on kuvitteellinen talli, tehostetiimi joutui korvaamaan osan autoista 3D-malleilla. Lopputulos on aivan mielettömän näköinen ja tehosteet on tuotu osaksi autenttista kuvamateriaalia saumattomasti.

Hyvän mielen elokuva

Hollywoodilla, etenkin tietyillä studioilla, on ollut viime vuosina taipumus tehdä tarinoita, joissa ikääntyvät sankarit esitetään vanhoina ja raihnaisina luusereina, jotka pitää häpäistä. Heidät korvataan nuoremmilla hahmoilla, jotka ovat syntymästään lähtien olleet kaikin puolin parempia, vailla minkäänlaisia heikkouksia.

Joseph Kosinskilla tuntuu olevan aivan toisenlainen ote kahden eri sukupolven välisiin tarinoihin. F1:ssä on paljon samaa kuin ohjaajan edellisessä elokuvassa, Top Gun: Maverickissa.

Sonny ei ole enää nuori, mutta hänellä on edelleen taito lapasessa ja kokemusta, josta nuoremmat voivat oppia. Hän on ehkä vanha, itsepäinen eikä elämänsä huippukunnossa, mutta hän on kaikkea muuta kuin yhdentekevä luuseri.

Joshua taas on nuori ja koppava. Hän on median edessä itsevarma, mutta sisällä kytee monenlaista epävarmuutta. Hänellä on suuri suu ja paljon taitoa, mutta kun Joshua ja Hayes laitetaan samalle radalle, ero heidän välillään kutistuu lähes olemattomiin.

Pidin itse tästä asetelmasta. Elokuva kohtelee kumpaakin hahmoa ja sukupolvea arvokkaasti. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka nämä erot ja persoonallisuuden heikkoudet katoavat ja sulautuvat toisiinsa elokuvan aikana.

F1:n tarina ei ole erityisen monimutkainen tai syvällinen, mutta jatko-osien ja uusintafilmatisointien keskellä se tuo piristävää vaihtelua. Se tekee juuri sitä, mitä toivon elokuvan tekevän: se viihdyttää!

Elokuva on 2,5 tuntia pitkä. Lyhyempikin kesto olisi varmasti riittänyt, mutta minun on tunnustettava, että elokuva ei tuntunut yhtään noin pitkältä.

Kokonaisuutena F1 on mainio elokuva! Se kertoo sympaattisen tarinan, tarjoilee kourallisen kiinnostavia hahmoja, joista on helppo pitää. Näiden päälle se lyö aimo annoksen toimintaa, joka saa nyrkit puristamaan penkin käsinojia rysyset valkoisena.

Kun lopputekstit alkoivat rullata, minulla oli hyvän mielen lisäksi tunne, että olin ollut 2,5 tuntia erittäin hyvin viihdytetty.

Suosittelen!