Kaupungit eivät tarvitse autonomisia autoja

Euroopan komissio on käynnistänyt aloitteen, jonka päämääränä on lisätä itseajavien autojen määrää ja nopeuttaa niiden rantautumista kaupunkeihin. Aloite on typerä monessakin mielessä.

ADACities-aloite (Autonomous Drive Ambition Cities) perustelee olemassaoloaan sillä, että EU laahaa muun maailman perässä autonomisten autojen käyttöönotossa. Aloitteen väitetään tarjoavan kansalaisille turvallisempia teitä, puhtaampaa ilmaa sekä kätevämpää liikkumista. Kaupungeille se lupaa tehokkaampaa julkista liikennettä, parempaa liikenteenhallintaa sekä tekoälyoptimointia - mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Ajatus kuulostaa voi kauniilta, mutta kyse on käytännössä teknologiahypestä, joka nojaa vahvasti autolähtöiseen ajatteluun.

Aloite ei paranna kaupunkeja tai julkista liikennettä

Julkisen liikenteen ongelmat eivät juuri koskaan johdu teknologiasta, eivätkä varsinkaan sen puutteesta. Ylivoimaisesti suurin julkisen liikenteen ongelma on poliittisen tahtotilan puuttuminen ja siitä seuraavat rahoitusonglemat. Se kärsii myös historiasta, sillä kaupunkeja on vuosikymmeniä rakennettu yksityisautoilun ehdoilla.

Julkisen liikenteen toteuttamiseen meillä on olemassa vuosikymmenten aikana hyväksi todettuja vaihtoehtoja: junat, metrot, raitiovaunut sekä sähköbussit. Ne toimivat, kykenevät kuljettamaan suuren määrän ihmisiä ja skaalautuvat tehokkaasti.

Kaupunkien liikenneongelmat, kuten monet muutkin ongelmat, johtuvat autoista. Yksittäisten ihmisten kuljettaminen jättimäisillä metallilaatikoilla on yksinkertaisesti järjettömän tehotonta. Vaikka auton ratin takaa ottaisi kuljettajan pois, se on silti auto, jolla on kaikki auton ongelmat.

Leikitään hetki, että aloitteen taustalla olisi halu muuttaa linja-autot autonomisiksi. Tätä saatetaan perustella sillä, että onhan meillä jo nyt autonomisia metroja, joiden sisällä ei ole lainkaan kuljettajaa.

Metrot voivat olla autonomisia siksi, että ne kulkevat maanalaisia ja usein muulta liikenteeltä eristettyjä kiskoja pitkin. Niiden toimintaperiaate ja -ympäristö eroavat täysin linja-autoista. Lisäksi niiden vaatima infrastruktuuri on alun perin rakennettu vahvasti automatisoinnin varaan.

Voidaan kysyä, minkä ongelman autonomiset linja-autot lopulta ratkaisevat. Aivan, ne poistaisivat sen ärsyttävän ihmisen, joka tarvitsee työtä elääkseen, jolle pitää maksaa palkkaa ja joka kuuluu usein johonkin ammattiliittoon. Kuljettajan poistaminen ei käytännössä tekisi busseista yhtään sen parempia, mutta tuloksena syntyisi iso määrä uusia ongelmia.

Autonomiset bussit tuottaisivat hyötyä ainoastaan kuljetusyrityksille, joiden ei tarvitsisi palkata kuljettajia. Nämä hyödyt eivät kuitenkaan siirtyisi kaupungeille, sillä niiden maksettavaksi jäisivät isot infrastruktuurimuutokset, joita turvallinen ja luotettava autonominen bussiliikenne vaatisi.

Pieniä autonomisia busseja on ollut testikäytössä myös Helsingin Kalasatamassa. Ne ovat vähän kuin oikeat linja-autot, mutta kaikin tavoin huonompia. Kuvan minibussi on Alankomaista. Kuva: Donald Trung Quoc Don (Chữ Hán: 徵國單) - Wikimedia Commons

Todellisuudessa kaupungit eivät tarvitse autonomisia autoja. ADACities-aloite muistuttaa erehdyttävästi sotien jälkeen Euroopassa tehtyjä aloitteita. Sen sijaan, että liikkumista olisi rakennettu kaupunkien ehdoilla, kaupungit rakennettiin autojen ehdoilla. Siksi elämme nykyään asfalttipeltojen, melun, saasteen ja loppumattomien parkkipaikkojen keskellä. Siksi monet bussit ja raitiovaunut seisovat samoissa ruuhkissa kuin henkilöautot.

ADACities pyrkii samaan. Se haluaa rakentaa kaupunkeja autonomisille autoille ihmisten sijaan. Vaikka mainoslauseissa mainitaankin julkinen liikenne, todellisuudessa autonomisten autojen hype pyörii yksityisautoilun ympärillä. Se on varakkaiden ja hyväosaisten haaveilua siitä, että voisi matkustaa henkilökohtaisessa liikkuvassa olohuoneessa eikä tarvitsisi joutua rahvaan joukkoon.

Mikäli aloite pyrkisi oikeasti edistämään julkista liikennettä, autoteollisuus olisi jo aikoja sitten pistänyt kapuloita rattaisiin. Niin ei kuitenkaan ole. Päinvastoin autoteollisuus on mukana aloitteessa ja odottaa muutoksia innolla.

Aloite voi haitata kestävää kaupunkikehitystä

Monessa EU-maassa on parin viimeisen vuosikymmenen aikana herätty siihen, että autolähtöinen suunnittelu tuottaa kestämättömiä, kalliita ja epäinhimillisiä kaupunkeja. Voimme katsoa USA:ta jos haluamme esimerkkejä siitä, mihin autolähtöinen kaupunkisuunnittelu johtaa.

Se, että EU:ssa ei ole panostettu autonomisiin autoihin, ei tee meistä perässä laahaajia vaan edelläkävijöitä. Jos huomio ja rahoitus ohjataan autonomisten autojen palvelemiseen, se voi hidastaa hyvin alkanutta kehityssuuntaa ja pahimmillaan kumota jo tehtyjä parannuksia.

Kaupungeilla on monenlaisia ongelmia, mutta yhteenkään niistä ratkaisu ei ole autojen lisääminen.

Mikäli kaupungeista halutaan miellyttävämpiä ja turvallisempia, ratkaisu on vähemmän autoja. Jos kaupungit haluavat vähentää päästöjä, ratkaisu on vähemmän autoja. Jos kaupungit haluavat parantaa julkista liikennettä, ratkaisu on vähemmän autoja ja toimiviksi todettuihin julkisen liikenteen muotoihin panostaminen. Jos kaupungit haluavat edistää aktiivista liikkumista ja terveyttä, ratkaisu on vähemmän autoja sekä jalankulkuun ja pyöräilyyn panostaminen.

Kaupungeissa on silti aina tarvetta pienelle määrälle autoja. Ne hoitavat tavarantoimituksia ja voivat palvella esimerkiksi liikuntarajoitteisia. Taksitoiminnan muuttaminen autonomiseksi ei kuitenkaan paranna palvelua, sillä monet liikuntarajoitteiset tarvitsevat liikkumisen lisäksi apua myös kyytiin nousemisessa ja tavaroiden siirtelyssä. Myös sokeat voivat tarvita apua. Se apu on asiakaspalvelua, jota kuljettajat voivat tarjota. Autonominen auto ei siihen pysty.

ADACity ratsastaa lopulta samalla aallolla kuin muukin teknologia- ja AI-hype. Se keksii itse ongelmia, jotta voisi ratkaista niitä teknologialla, joka sattuu juuri sillä hetkellä olemaan kuumin puheenaihe. Kuten niin usein teknohörhöjen haaveissa, ideoiden kustannukset ja haittavaikutukset ulkoistetaan yhteiskunnan ja kaupunkien riesaksi.

Teknoveljien, miljonäärien ja riskisijoittajien märkien unien sijaan maailma tarvitsee mukavampia ja kestävämpiä kaupunkeja. Sellaisia, joissa on hyvä asua ja viettää aikaa, jossa lapset voivat leikkiä ja liikkua turvallisesti, ja jossa vanhukset voivat viettää itsenäistä elämää mahdollisimman pitkään tuntematta oloaan yksinäiseksi.