Elokuva-arvostelu: Deadpool & Wolverine

Siinä vaiheessa kun Deadpool & Wolverine tuli elokuvateattereihin, oma supersankarikiintiöni oli ollut täynnä jo hyvän tovin. Tästä syystä en käynyt katsomassa sitä teatterissa ja nyt leffan nähneenä voin todeta, että hyvä niin.

Tarina

Wade Wilson on ripustanut punaisen Deadpool-asunsa pysyvästi naulaan ja toimii nykyään autokauppiaana. Supersankarihommat ovat takana päin, eikä Deadpoolia enää ole.

Waden ystävät ovat järjestäneet hänelle yllätyksenä syntymäpäiväjuhlat. Juhlien keskellä Wade alkaa tajuta, ettei hänen elämässään ole juuri muuta merkityksellistä kuin paikalla olevat ystävät. Hänen oma elämänsä on pelkkä tyhjiö.

Synttärijuhlat menevät mönkään kun oven taakse ilmestyy läjä Time Variance Authorityn (TVA) sotilaita, jotka ovat tulleet hakemaan Wadea. Wade pistää luonnollisesti hanttiin, mutta turhaan.

TVA:n päämajassa häntä vastassa on TVA:n agentti Paradox. Wade saa kuulla, että TVA:n tehtävänä on ylläpitää pyhää aikajanaa, ja he ovat kiinnostuneita palkkaamaan Deadpoolin. Tämä olisi vihdoinkin mahdollisuus tehdä jotain, joka antaisi Waden elämälle merkityksen. Samalla voisi toteutua Waden haave päästä osaksi Avengers-ryhmää. TVA:lla oli tarjota jopa uusi punainen asu!

Diilissä on kuitenkin yksi pieni ongelma. Waden universumi on tuhoutumassa, koska sitä ylläpitävä ankkurihahmo, Logan , on kuollut. Universumi tuhoutuu hiljalleen noin 2000 vuoden aikana, mutta Paradox ei aio tuhlata elämäänsä toimimalla kuolevan universumin lapsenvahtina. Hän aikoo hoitaa asian seuraavan 72 tunnin aikana.

Deadpoolia universumin tuhoutuminen ei juuri kutita, mutta synttärijuhlissa olleiden ystävät hän haluaisi pitää hengissä. Niinpä hän vetää Paradoxia käkättimeen, pöllii tämän universumivempaimen ja lähtee etsimään toisista universumeista korvaavaa Logania.

Multiversumia kolutessaan hän löytää sopivalta tuntuvan Loganin. Hänellä ei ole kuitenkaan aivan toivotunlainen vaikutus, joten nyt kaksikko on jumissa toistensa kanssa ja joutuu improvisoimaan jonkin muun keinon universumin pelastamiseen.

Huonosta ei synny hyvää, vaikka sitä rakentaisi läpällä

Jos tarina kuulostaa järjettömältä, se johtuu siitä, että se on sitä. Deadpool & Wolverine on osa Marvel Cinematic Universen viidettä vaihetta. Marvelin multiverse-ajatuksen ympärillä pyörineet leffat ovat vuosia tuntuneet korporaatiokuonalta, joka koittaa perustella olemassaoloaan vetoamalla fanien nostalgiaan.

Deadpool & Wolverine tekee käytännössä samaa, mutta se hokee toistuvasti ääneen, että me ei tehdä tätä tosissaan vaan ihan vaan läpällä. Ajatus lienee, että kun sen sanoo ääneen, roskasta tuleekin timanttia. Ainakaan omalla kohdallani suunnitelma ei toiminut.

Pidin ensimmäisestä Deadpool-elokuvasta. Se oli virkistävä poikkeus massasta ja muistan nauraneeni sen aikana useaan kertaan. Jatko-osan kohdalla oli havaittavissa, että hyvät ideat käytettiin ensimmäisessä osassa, eikä sama läpänheitto jaksanut enää kantaa. Deadpool & Wolverine jatkaa samaa alamäkeä ja touhu tuntuu entistä väsyneemmältä. Se ei ole edes erityisen hauska, paitsi jos pyllyvitsit viihdyttävät.

Yksi tarinan suurimmista ongelmista on se, että se kertoo kahdesta tuhoutumattomasta hahmosta. Silloinkin kun jonkinlainen häviön mahdollisuus voisi olla olemassa, juonipanssari pitää huolen siitä, ettei todellista uhkaa ole. Vaikka universumin tuhoutuminen kuulostaa masiiviselta uhkalta, käytännössä mitään todellista uhkaa ei ole. Sen myötä koko elokuva tuntuu yhdentekevältä. Yhdelläkään taistelulla ei ole minkäänlaista merkitystä, koska tiedät, ettei kumpikaan hahmoista voi kuolla.

Se on sääli, sillä elokuvan pahis, Cassandra Nova , voisi toisenlaisessa käsikirjoituksessa tarjota Deadpoolille ja Wolverinelle ihan oikeaan uhkan. Tässä elokuvassa hahmo on hukattu mahdollisuus ja päätyy olemaan lähinnä pieni hidastetöyssy. Pidin kuitenkin Emma Corrinin roolisuorituksesta Cassandrana. Hän toi hahmoon juuri sopivanlaista häikäilemyyttä ja älykkyyttä.

Ei Deadpool & Wolverine kuitenkaan mikään läpipaska elokuva ole. Se tarjoaa hetkittäin ihan maistuvaa toimintaa, vaikkei se johdakaan mihinkään. Ja onhan se Ryan Reynoldsin läpänheitto hetkittäin melko mielikuvituksellista.

Käsikirjoituksen hienoimpia oivalluksia oli ajatus paikasta, jonne unohtuneet tai flopanneet elokuvasupersankarit päätyvät. Mutta kuten kaikki tässä elokuvassa, myös se idea jäi pintaliitelyksi, jolla ei ollut juuri muuta virkaa kuin nostalgialla kiusaaminen.

Tuotetta kuluttajille

Itselleni Deadpool & Wolverine näyttäytyy elokuvan sijaan tuotteena. Kun lähes olemattomaan tarinan päälle kasaa läjän nostalgiaa, täyttää reunat toiminnalla ja koristelee kokonaisuuden erikoistehosteilla, ihmisille voi työntää vaikka minkälaista roskaa, ja he ostavat sitä. Iso osa ihmisistä lienee jo aikoja sitten väsynyt koko Marvel-universumiin, mutta maailmassa on edelleen riittävästi heitä, jotka ovat valmiita maksamaan tällaisesta nähdäkseen lapsuutensa supersankarit valkokankaalla.

Jos tästä elokuvasta kuorisi kaiken nostalgian, kirjoilun ja aistitykityksen, jäljelle jäisi melko kuiva ja naurettava käsikirjoitus. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää, että elokuva keskittyy olevaan aivot narikkaan -viihdettä ja panostaa nerokkaan käsikirjoituksen sijaan toimintaan. Tarinassa pitäisi silti olla vähintään yksi konflikti, jonka katsoja voi uskoa todeksi. Ilman sitä elokuva on vain sarja peräkkäisiä kuvia, ja siihen kategoriaan Deadpool & Wolverine asettuu.

Jos tykkäät kikkeli- ja pyllyvitseistä, verestä ja suolenpätkistä, kiroilusta, Ryan Reynoldsista näyttelemässä itseään, etkä odota elokuvalta järkevää juonta, viihdyt luultavasti Deadpool & Wolverinen parissa ihan hyvin. Muussa tapauksessa suosittelen, että käytät aikasi johonkin muuhun. Se ei ole varsinaisesti huono elokuva, mutta se on aivan hitoksen väsynyt ja yhdentekevä.